Baron’s Food

Aito kumppani HoReCa-ammattilaisen menestyksen tukena.

Baron’s Food on toiminut HoReCa-alan yritysten luottokumppanina jo lähes 40 vuoden ajan. Tavoitteenamme on pystyä palvelemaan kumppaneitamme tulevina vuosina entistäkin paremmin, luotettavammin ja laadukkaammin.

Baron’s Food Oy:n tarina juontaa juurensa Varsinais-Suomeen ja vuoteen 1986, jolloin perustettiin Maskun Laatuliha Oy. Toiminta alkoi pienimuotoisesti, mutta tinkimätön palveluasenne oli jo silloin tärkeä osa toimintakulttuuria. Yritys otti ensimmäisen kasvuloikkansa vuonna 2006 Jaakko Mularin tultua mukaan toimintaan.

Nimi Baron’s Food Oy otettiin käyttöön vuonna 2007. Vuonna 2008 toiminta laajennettiin pääkaupunkiseudulle sekä Tampereelle ja vuonna 2012 valtakunnalliseksi.

Baron’s Food Oy on aina ollut tunnettu asiakaslähtöisyydestään sekä joustavuudestaan, ja tulevaisuuden Baron’s Food rakentuu samojen periaatteiden mukaisesti. Laatu, palvelu ja toimitusvarmuus ovat kulmakivet, joista haluamme tulla tunnetuksi jatkossakin.

Erikoisosaaminen

Laadukkaat raaka-aineet moniin keitoksiin:

  • Lihatuotteet: Vahva erikoisosaaminen ja laaja valikoima. Saatavilla on tuotteita Suomesta, Euroopasta sekä muualta maailmasta jokaiseen tarpeeseen. Satojen tuotteiden joukosta löytyvät oikeat raaka-aineet niin iltaravintolaan kuin lounaskäyttöön.
  • Tuore kala ja merenelävät: Kattava valikoima tuoreita kaloja sekä muita meren herkkuja. Myös lounaskäyttöön sopivia pakasteita mahdollisesti markkinoiden parhaaseen hintaan. 
  • Kasvikset ja esivalmistellut tuotteet: Tuoreet hedelmät, vihannekset sekä keittiön työtä helpottavat valmiiksi kuoritut ja leikatut tuotteet.

Miksi ravintolan kannattaa valita meidät tukkukumppaniksi

Osaava palvelu, räätälöidyt tuotteet ja palvelut, kattava tuotetuntemus

Keittiöpäällikön kommentit

Olen käyttänyt Baron’s Foodsin palveluja säännöllisesti jo vuosia, koska heidän hintalaatusuhde on tukkumarkkinoilla yksi parhaista. Heidän edullisten, mutta laadukkaiden tuotteiden ympärille, olen suunnitellut useita taloudellisesti kannattavia lounaslistoja. Suosittelen lämpimästi Baron’sia avuksesi raaka-ainekustannusten hallintaan. 

Erityisesti Baron’sin sous vide -lihat ovat olleet johtamissani keittiöissä kovassa käytössä. Laadukkaat tasalaatuiset tuotteet tuoreena pitkällä säilyvyydellä ovat iso apu isompaakin serviisiin.

Baron’s toimittaa rahtivapaasti yli 300€ tilaukset, joten suunnitelmallisella ostamisella tästäkin tulee sinulle säästöä.

Jakelualue

Koko Suomi

Tilausaikataulut

Riippuu tuotteesta ja alueesta. 24-48h rytmi ympäri Suomen

Kuljetusmaksu

Rahtivapaa yli 300 € tilauksista

10 pv netto

Yrityksen kotisivut

https://baronsfood.fi/